keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Keikkatarinoita :)

Monia artisteja on tullut nähtyä ja kuultua, mutta yhtä artistia kaikkein eniten jo vuodesta 2009 alkaen, Lost Boys oli eka kuulemani biisi ja siitä se alkoi







Kyseessä on tietenkin The 69 eyes. Ilman poikien musaa en olisi ikinä selvinnyt. Heiltä kun löytyy biisi ihan kaikkeen murheeseen.

Eksyin vuonna 2009 Tampere-talon sorsapuistosaliin, tietämättäni mikä minua siellä odotti. Musiikki valtasi minut ihan täysin.

Pidän enemmän bändin uudesta musiikista, mutta vanhaakin tulee kuunneltua aika-ajoin. Itse omistan muutamia bändin levyjä. Uudempi musiikki kuulostaa omasta mielestäni paremmalta.




Jos bändi eksyy Tampereelle, niin tämän typyn on sinne ehdottomasti päästävä. Edellisen kerran kyseinen bändi tuli nähtyä vuonna 2011 Pakkahuoneella, jolloin pojat oli soittaneet 20-vuotta yhdessä.

Minusta bändin musiikki on osaltaan tunnelmallista ja kertoo paljon omasta elämästäni. Sopii yhteen mustan sieluni kanssa.

Seuraavan kerran eksyin Ylöjärven 30-vuotta täyttävään Räikkärock tapahtumaan ja se olikin poikien ainoa keikka kesällä 2012. Tietenkin sinne oli päästävä keinolla millä hyvänsä.

Viimeisin bändin keikka oli pettymys, lämppäri veti paremman keikan kuin konkarit, mutta nautin musiikista täysillä. En mistään hinnasta vaihtaisi tunnelmaa toisenlaiseksi. Heidän musiikkinsa on osa minua ja persoonallisuuttani.

Päivääkään en vaihtaisi pois, nämä musiikkikokemukset ovat olleet unohtumattomia. Näitä päiviä en vaihtaisi pois.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO!

Suurin osa blogissani esiintyvistä kuvista on minun itse ottamia, joten pyytäisin nyt, ettet kopioisi niitä omaan käyttöön. Kiitos!