perjantai 30. tammikuuta 2015

Musiikin maailma

Eli taas kerran olisi tarkoitus musiikista ja siihen liittyvästä kirjallisuudesta kertoilla. Että, minkälaista musiikkia kotoa löytyy ja millaista kirjallisuutta.



Eli musiikkiin liittyviä kirjoja ei oo kun kaksi ja toinen on Nightwish ja tää toinen liittyy ihan siihen ehdottomaan suosikkibändiin eli The 69 Eyesiin.

Kirjoista löytyy tosiaan tietoja itse bändeistä, millaisesta kokoonpanosta koostuu, tosin tämä Nightwishin kirja on kirjoitettu aikana jolloin tuo bändin kokoonpano oli ihan erilainen.

Nightwishin kirjasta löytyy kuvia, kappaleiden sanoituksia ja keikkalista, että missä asti kyseinen bändi on ollut keikoilla

Samoin The 69 Eyesin kirjasta löytyy kuvia, mutta tämä kirja on tehty tietyltä kiertueelta Devils levyn ilmestymisen aikoina, eikä siinä ole ollenkaan kappaleen sanoituksia.
Musiikkia löytyy Cd-hyllystä laidasta laitaan ihan perus popista rock musiikkiin ja tänä päivänä hyllystä löytyy muutama levy hevi ja metallimusiikkia.

Eli musiikkiin liittyen harrastan suosikkibändin eli The 69 Eyesin levyjä, sinkkuja, sisustustavaraa ja t-paita. 

Seiniltä löytyy käydyiltä keikoilta säästetyt liput ja muutama juliste aiheeseen liittyen. Viimeisimpinä sinkkuina kyseiseltä bändiltä käteen sattui Tampereen Swamp music liikkeestä Betty Blue ja Stolen Season. Näiden ostotarjous tuli minulle sähköpostilla Tori.fi:n kautta ja koska olin pyörimässä siinä kulmilla, niin päätin käydä katsomassa millaisesta liikkeestä on kyse. 

Lisäksi samasta paikasta tarttui mukaan Sentencedin  Cold White Light Cd. Tämä on siis sekä uuden , että käytetyn musiikin kauppa. Suosittelen käymään, jos ei ole varaa ostaa uusia levyjä tai etsii jotain tiettyä.

Liike sijaitsee lähellä Tampereen Rautatieasemaa, Verkatehtaankadulla ja toinen vastaava liike on Tuomikirkonkadulla, molemmat siis Tampereella ja aika lähellä toisiaan

Hintaa sinkuilla oli 3 euroa/kpl ja Sentencedin levyllä oli hintaa 7 euroa. Eli 13 eurolla teki jo hyviä löytöjä.

Että kannattaa käydä, jos tykkää musiikista tai etsii jotakin tiettyä levyä, mitä ei enää normaaleissa musiikkikaupoissa myydä.



torstai 29. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 soitetuimmat biisit + perustelut

Jos kokoaisi viime vuoden omasta mielestä parhaat kappaleet listaksi ja laittais vähän perusteluita miksi valitsin juuri ne, eli top 20 lista. 


Aloitetaan sitten perinteisesti listan kärjestä. Näistä  löytyy vähän joka makuun ja tämä on siis vain oma mielipide. 

1. The 69 Eyes - Wasting The Dawn
2. Amberian Dawn - Cold Kiss
3. Within Temptation - What have you done
4. After Forever - Energize Me
5. Norther - Frozen Angel
6. The 69 Eyes - I Love The Darkness In You
7. After Forever - Envision
8. Nightwwish - The Kinslayer
9. To Die For - In The Heat Of The Night
10. HIM - Vampire Heart
11. Gothminister - Angel 
12. Xandria - Valentine
13. Children of Bodom - Are You Dead Yet? 
14. Sara - Rauhan Aika
15. Gothminister - Darkside
16. Amaranthe - Exhale 
17. Battle Beast - Black NInja 
18. Kilpi - Pahan Ilman Lintu
19. Deathlike Silence - Moonlight Shadow
20. Type O Negative - My Girlfriends, Girlfriend 


Eli listasta löytyy pääasiassa hevi ja metallimusiikkia niin kotimaista kuin ulkomaalaistakin ja tyylilajeja on todella montaa erilaista. 

Mutta miksi päädyin tiettyihin valintoihin näistä kyseisistä biiseistä, johtuu siitä että olen tosiaan Gootti-tyylin edustaja ja viimeaikoina Goottimetalli musiikki on alkanut kiinnostaa ja osa näistä kyseisistä bändeistä soittaa/ on joskus soittanut kyseistä tyylilajia. Hyvänä esimerkkinä nyt voisin poimia tuolta listalta bändit Type O Negative ja Gothminister. 

Kummatkin soittavat goottimetalli musiikkia. Gothminister on norjalainen industrial tyyppistä goottimetallia soittava bändi. Kun taas Type O Negative on kotoisin  Yhdysvalloista. 

Toinen näistä bändeistä edustaa hieman raskaampaa  ja toinen on hieman kevyempää. 

Jos näistä kahdesta pitää valita niin mielummin valitsen kyllä Gothminisrin musiikin. 

Mutta perustelut muuten tälle listalle on se, että oman tyylin musiikki on alkanut viimeaikoina kiinnostaa ja sieltä löytyy jokaiselle se oma juttu. 

Itse kun en mistään hirveän raskaasta musiikista pidä, mutta kuuntelen joitain hieman raskaampiakin bändejä, Mutta sanoista olisi kiva saada selvää. 

Siinä oli tosiaan viime vuoden biisilista ja katotaan sitten tämän vuoden lopussa sitten lisää listaa biiseistä.