lauantai 11. heinäkuuta 2015

Sisustusjuttuja + Cd levyjä ja sinkkuja

Tässä olisi vähän tarkoistus kertoilla noista viimeaikaisista sisustusjutuista, että mitä aarteita on kirpparilta löytynyt ja sitten tässä on vielä parit The 69 Eyes aiheiset asiat mitä on tullu hankittua



Tämmöinen taulu löytyi kirpparilta ja se on hologrammi eli siinä on kolme noita erilaisia pääkallo kuvia tai aiheita.


Lisäksi on eräs puusta tehty pyöreä rasia, jossa on kohokuviona pääkallo väriltään mustavalkoinen. Kaikkein hienoin asia mikä tällä hetkellä löytyy kotoa on pikari, joka on ilmeisesti joskus hankittu Emp:n verkkokaupasta. Siinä on koristeena pieniä pääkalloja ja itse pikariosa on luurangon kädessä. 


Ja viimeisimpänä The 69 Eyes hankintoina tuli kaksi sinkku Betty Blue ja Stolen Season. Paljon on tota sisustustavaraa kertynyt ja tässä alla  on kuvattuna mitä kaikkea löytyy.  Oli paljon valkoista seinäpintaa ja mietin miten asunnosta saisi oman näköisen ilman mitään seinääpintojen uusimista. No ratkaisu löytyi julisteiden avulla Eli eteisestä löytyy heti väliovesta tälläinen pääkallojuliste.

Sitten eteisestä löytyy vielä muutama muukin juliste ja parit keikkaliput. 

Tultaessa eteisestä pois niin tämän kyseisen kaapin sivulta löytyy vielä pari bändijulistetta ja tilat on erotettu mustalla pääkallonaruverholla. 

Tässä vielä muutamat julisteet ja sitten olohuoneen/makuuhuoneen seinältä löytyy sisustuksen tyyliin sopiva kello. 


Tässä tämä joka kodin tarpeellinen kapistus eli seinäkello, ostettu kirpputorilta aikoinaan. Sitten kellon alta pöydältä löytyy viimeisimmät kirpparilöydöt. 

Tässä tosiaan tuollainen erikoinen pikari. Ja sitten puusta tehty tuollainen rasia. Viimeinen kotoa löytyvä sisustusjuttu on tuossa avoinaisessa keittiön ovessa. Siinäkin aiheena pääkallo.

Siinä ne sitten oli. Nämä sisustusaarteet, mitä kotiini on kertynyt. Ja tähän loppuun vielä ne The 69 Eyesin singlet + muutama muu viimeaikainen levyhankinta. 

Tässä ovat siis The 69 Eyesin viimeisimmät sinkkuhankintani. Eli nimeltään Betty Blue ja Stolen Season.

Samasta paikasta kuin edellä mainitut sinkut ostettu Sentencedin Cold White Light cd ja kirpparilta hankittu Nightwishin kokoelma cd Highest Hopes. Ja viimeisenä joululahjaksi saatu Haloo Helsingin Kiitos Ei Ole Kirosana cd. 

Siinä ne sitten oli, kaikki musa ja sisustustavarat, palataan seuraavan blogitekstin parissa. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO!

Suurin osa blogissani esiintyvistä kuvista on minun itse ottamia, joten pyytäisin nyt, ettet kopioisi niitä omaan käyttöön. Kiitos!